tiistai 26. joulukuuta 2017

Tapanina


Joulu sujui mukavissa merkeissä. Aaton vietimme tyttären, hänen miehensä ja tyttärensä kanssa heidän ihanassa kodissaan maaseudun rauhassa. Hauskin lahja, minkä joulupukki oli kuusen alle tuonut, oli tämä Lola-koira, joka sai meidät kaikki toistelemaan hulluina sen nimeä, koska se vastasi haukkumalla, osasi kävellä ja "syödä ruokansa" käskystä ja ujeltaa surullisena, kun sitä ei hetkeen huomattu.



Tällainen koira sopisi minullekin. 
Joulupäivänä tarjosin puolestani kinkkua, itse tehtyä porkkanalaatikkoa ja sellerilaatikkoa sekä mäti-smetanaleipiä. Sitten pelasimme taas lautapelejä. Lastenlasten kanssa on ihana pelata Afrikan tähteä, mensch-ärgere-dich-nicht-peliä, unoa, toweria, maijaa... mitä kaikkea niitä onkaan ja joka joulu tulee jotain uutta.
Tästä on mukava siirtyä kohti uutta vuotta.



maanantai 18. joulukuuta 2017

Historiaa

Ekaluokkalaisen lapsenlapsen koulussa oli Suomi 100 -teemassa käsitelty niin paljon Suomen presidenttejä, että lapsenlapsi halusi nähdä paikan, minne edesmenneitä presidenttejä on haudattu. Opettaja oli kertonut Hietaniemen hautausmaasta.



Tämä retki oli meille aikuisillekin todella avartava.
Ståhlberg, Kaarlo Juho (1865-1952), Relander, Lauri Kristian (1883-1942), Ryti, Risto Heikki(1889-1956), Mannerheim, Carl Gustaf Emil (1867-1951), Paasikivi, Juho Kusti (1870-1956), Kekkonen, Urho Kaleva (1900-1986), Koivisto, Mauno Henrik (1923-2017).

Kaikki nämä haudat löysimme (netistä tulostamamme kartan avulla). Kallio ja Svinhufvud on haudattu muualle.



Aika kului aivan huomaamatta, niin paljon tunnettujen suomalaisten henkilöiden hautoja osui silmiin. Ja tuli taas opittua niin paljon historiasta. Moni kysymyksiä nousi mieleen ja sitä meni hiljaiseksi lukiessaan sodassa kaatuneiden syntymävuosia. 


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kaunista ja surullista


Tänään oli todella kaunis talvipäivä ja teimme lenkin alas merenrantaan. Monin paikoin olivat puiden suuret oksat katkenneet lumen painosta.


Eniten suretti oma korkea katajamme, joka rysähti alas maahan. Piha näyttää nyt alastomalta. Mutta muuten täytyy iloita lumesta. Kunpa vain pysyisi nyt jouluun asti.


maanantai 11. joulukuuta 2017

Lunta ja peippoja




Eilen satoi 10 senttiä lunta. Lintulaudoilla käy kuhina: tiaisten lisäksi paljon järripeippoja ja urpiaisia. Tuo Cafe on tosi huono. Siemenet lilluvat vedessä aina sateella. Vanha lintulauta sentään pitää siemenet kuivina.

Mukavaa viikkoa kaikille.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Ruusuja ja petoeläimiä


Olen ollut ahkera ja paiskinut töitä, vaikka virallisesti olen eläkkeellä. Työpöytäni äärestä olen kuitenkin ehtinyt nähdä vaikka minkälaista villiä luontoa ja ihailla yhä kukassa olevia ruusuja.


Tämä peto ajoi jopa ketun tiehensä. Hetkessä se kuitenkin muuttuu kehrääväksi pieneksi kisumirriksi, joka kyhnää jalkaasi vasten ja päästä pienen avuttoman miukaisun. Miuu.


perjantai 10. marraskuuta 2017

Viikonloppua kohden


Minne päivät katoavatkaan? Mitä aika on? Ja muita filosofisia kysymyksiä. 
Laitoimme linnuille lintulaudan lisäksi vielä kahvilan. Orava kävi sitä ihmettelemässä.


Mutta päätti sitten suunnata kuitenkin vanhalle, tutulle ruokapaikalle.


Hyvässä kunnossa näyttää olevan. Samoin tiklit, joista olen niin innoissani. Lintujen ruokintaa ei saisi keskeyttää, kun kerran syksyllä on aloittanut, mutta lämpötilat seilaavat nyt kahdeksassa plus-asteessa.


Hyvää viikonloppua. 



torstai 9. marraskuuta 2017

Tunnetko tämän kaupungin?


Hauska kokemus oli istua 124 metrin korkeudessa ja katsella lilliputtien kaupungilta näyttävää maisemaa alhaalla.



Ujostelen ravintoloissa käyntiä ja tarjoilijoiden hyörinää ympärillä. Sukulaiset piffasivat kuitenkin kolmen ruokalajin lounaan täällä yläilmoissa, joten lähdimme mukaan.



Fine dining ei ole vahvinta lajiani ja nytkin tarjoilijan selitykset siitä, mitä missäkin annoksessa oli, menivät hieman ohi korvieni. Sen verran muistan, että alkuruuassa oli ankkaa ja kanttarelleja (yläkuva), pääruuassa lohta ja todella maukasta sitrusrisottoa ja rapeita vihreitä kasviksia, jälkiruuassa (alakuva) hyvää banaanijäätelöä, suklaakakkua, tyrnimarjoja ja suklaata. Kaikki maistui erinomaiselle, ruokaa oli sopivasti ja henkilökunta superystävällistä.



sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Minun puuni

Unelmia ruusuista -blogissa on hauska ja mielenkiintoinen kuvaus omista suosikkipuista. Poimin haasteen sieltä, vaikka sitä ei suoraan minulle ollutkaan lähetetty.



Minusta pihlaja ja haapa ovat syksyn kauneimpia puita. Haapaa tuskin muuten huomaa, mutta syksyllä se loistaa kullankeltaisena. Pihlaja taas on niin kukkiessaan kuin syksyllä marjoineen oikea katseenvangitsija.



Kun sataa lunta ja tulee viimein talvi, kuusi on tietysti puiden kuningas. Luminen kuusimetsä näyttää satumaiselta.


Ja ilman kuusta joulu ei tuntuisi joululta. Kuvassa Uudenkaupungin kirkko.


Keväällä alkaa aina odottaa ensimmäisiä kevään merkkejä. Koivun hiirenkorvat ovat herkännäköisiä ja tuovat mieleen lapsuuden suvivirret.



Koivun ohella tuomi kuuluu kevääseen. Sen tuoksu antaa aavistuksen tulevan kesän ihanuudesta.

Mutta minun puuni kuuluu kesään: mänty. Mänty on kaunis jokaisena vuodenaikana. Mutta kesällä sen tuoksu ja kaikki ne paikat, joissa se kasvaa ovat minun mieleeni.


Mänty rakastaa kuivaa maata, kallioita ja merenrantoja. Metsässä se kasvaa huikean korkeaksi ja paksuksi. Tuulen tuivertamalla rannalla se pysyy matalana ja sitkeänä. Toki suollakin näkee mäntyjä, mutta siellä ne ovat kitukasvuisen pieniä. 


Kun selailin omia kuviani, niin eniten minulla on kuvia männyistä. Mänty kuuluu suomalaiseen kansallismaisemaan.




Vielä vanhana kelona se on kaunis. Se tarjoaa pesäkolon linnuille ja oraville ja kätkee sisäänsä monenlaista ötökkää. Hyttysiä kuitenkin tuskin näkee mäntyjen lähellä. Omassa puutarhassani vieraileva komea mäntykiitäjä asuu mäntymetsässä.



Siellä missä mänty kasvaa, on kuivaa ja ilma on raikasta. Minun kesääni kuuluu meri, aurinko ja männyt. Oman pihamme ympärillä kasvaa pääsääntöisesti mäntyjä. Yllä oleva kuva on Repovedeltä ja sen korkeimmalta kalliolta, Olhavanvuorelta.



Miltä sinun puusi näyttää?



lauantai 4. marraskuuta 2017

Käpytikka




Ehdoton suosikkilintuni on käpytikka. Ilahdun joka kerran, kun näen sen ilmestyvän lintulaudalle. Muutoin saatan kuulla sen hakkaavan läheisessä kelohongassa. Talitiaiset eivät ole aivan yhtä ihastuneita siihen.


perjantai 3. marraskuuta 2017

Marraskuun aurinkoa


Tänään on ollut koko syksyn kaunein päivä. Haravoin ulkona ja pysähdyin vähän väliä nauttimaan auringosta ja kultaisesta valosta. Ruusut alkavat vasta nyt osoittaa kuihtumisen merkkejä. 


Lintuja olen ruokkinut jo jonkin aikaa. Tänään mietin, liianko aikaisin. Ensi viikoksi on luvattu lämpenevää.


Kävimme entisessä asuinkaupungissamme, Uudessakaupungissa, ja saimme heti innokkaan vastaanoton. Nämä kipittivät perässämme ja olivat tulla syliin. Pakko oli antaa osa eväsleivistämme niille.


Kotipihan pihlajassa sen sijaan on vieraillut ahkerasti järripeippoja. Niitä on välillä kymmeniä. 

Mukavaa viikonloppua ja Pyhäinpäivää.