maanantai 28. joulukuuta 2015

Tuhat täynnä


Joulu oli ja meni. Väsäsin kaikkea mahdollista savuporopiirakasta ja karpalokakusta kinkkuun ja porkkanalaatikkoon. Tytär perheineen oli joulupäivänä meillä ja me puolestaan ajoimme Tapanina pojan perheen luokse. Paras joululahjani oli, kun pojanpoika kietoi kätensä kaulaani ja sanoi minun olevan suloinen. Eipä kukaan ole koskaan ennen sanonut sellaista!
Tyttären viisivuotias tytär tulee huomenna koko päiväksi luoksemme ja iloitsen jo nyt siitä. Hän tuo joululahjapelinsä mukanaan ja pelaamme varmasti taas puolipäivää.

Vuoden alussa tavoitteenamme oli löytää vähintään sata kätköä. Nyt loppuvuodesta huomasimme, että tuhannes kätkö olisi mukava saada kokoon ja siten siirtyä kokeneiden kätköilijöiden kastiin.

Tänään täällä oli pakkasta 10 astetta ja kevyt lumiharso maassa. Pakkasimme kuumaa mustikkakeittoa termospulloon ja lähdimme taas kerran Paimioon. Kiersimme mukavan kolmen tunnin reitin Rivonmäen metsissä ja saimme kuin saimmekin puuttuvat kymmenen kätköä kokoon.

Tästä on hyvä siirtyä uuteen vuoteen ja suunnitella uusia retkiä.


tiistai 22. joulukuuta 2015

Rauhallista Joulua


... ja kiitos kaikille blogini lukijoille. Toivotan teille iloisia hetkiä perheen ja ystävien parissa, kauniita sinisiä iltoja, hyvää mieltä, joulun taikaa...

torstai 17. joulukuuta 2015

Glögillä


Kiersimme eilen muutaman tunnin lenkin näissä metsämaisemissa. Pieni pakkanen oli kovettanut metsätiet ja paikoin jää ritisi askeleen alla. Puolimatkassa olevalla hirviporukan laavulla istuimme kauan kuuntelemassa tikan nakutusta ja tuulen huminaa korkealla puissa.

Olin pakannut mukaan kuumaa glögiä. Täällä keskellä erämaata hetki tuntui ainutlaatuiselta ja hetken oikein harmitti, etten ollut pakannut mukaan mitään muuta syötävää, enkä tulitikkuja, joilla olisimme voineet sytyttää nuotioon tulen. Mutta ehkä parempi oli kuitenkin näin. Mielessä pyöri yhä juuri lukemani Hermann Kochin Illallinen, jossa päähenkilö kertoo, kuinka maaseudulla hänen mieleensä tulee aina Olkikoirat ja Syvä joki. 

Kuljemme geokätköjen piilottajan valitsemaa reittiä ja huomaan puumerkeistä, että yli kaksisataa alan eksperttiä on jo kulkenut tämän saman syvällä metsässä kulkevan reitin.


Aurinko pilkistää puiden välistä. Olen unohtanut täysin joulun. Kun jälleen muistan sen, huono omatunto alkaa kolkuttaa. Pitäisi olla kotona tekemässä ja väsäämässä joulutunnelmaa. Vai voisiko joulun kokea täällä metsässä ilman mitään rimps-rampsuja?

Retken päätteeksi ajamme lähimpään pizzeriaan syömään. Tilaan Special Operan kuten aina ja syön itseni turtuneen täyteen. Ikkunan takana ilta alkaa hämärtää. Raikas ulkoilma kuumottaa yhä poskilla. Mietin jouluruokia. Ehkä jotain voisi ostaa valmiina.


maanantai 14. joulukuuta 2015

Lunta, ihanaa oikeaa lunta!


Yöllä oli viimein satanut lunta. Tosin meidän pihassa vain ohuen ohut kerros, joka nyt on jo sulanut pois. Olimme kuitenkin jo päättäneet viettää maanantain geokätköilemässä ja suuntasimme Paimioon, jossa lunta oli enemmän.


Tämän moottoritien etelän puolella olevan Paimion polun kiersimme jokin aika sitten. Nyt oli vuorossa pohjoisen puoleinen reitti, eli Rivonmäki.

Täällä oli paikoin enemmänkin lunta, jopa kokonaista viitisen senttiä. Hurraa! Ilma oli raikas ja aurinko nousi metsän reunaan. Löysimme kaikki 12 kätköä, jotka olimme aikoneet hakea. Päätettiin, että jos meidän saarelle ei saada lunta, koska meri pitää ilman pitkään lämpimänä, niin tänne varmasti kannattaa tulla suksien kanssa.

Täällä olisi paippikin, eli hiihtoputki, mutta eipä se tunnu samalta kuin luonnossa hiihtäminen.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Adventtiaikaa


Ei vieläkään lunta. Aurinko sentään kävi kurkistamassa. Tänään täytyy kirjoittaa joulukortit ja paketoida ne vähät lahjat, mitä on ostettu. Sitten voi rauhassa seurata ampumahiihdon viestikisoja.

Liimasin jo kesällä tällaisia tähtiä ikkunaan, etteivät linnut törmäile ikkunaan.

Hyvää Lucian päivää!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Ootsä vähän tärähtänyt.


Tänään kävelin tänne merenrantaan ja huomasin veden nousseen melkein metrin verran, kuten useissa paikoissa täällä. Aurinko paistoi hetken metsänreunassa ja tuuli puhalsi raikkaasti puiden latvoissa.

Avantouintia ei ole tullut sittenkään aloitettua. Sen sijaan olen kuitenkin käynyt pari kertaa viikossa uimahallissa uimassa. Mukavaa. Päiväsaikaan suurin osa meistä uimareista on eläkeikäisiä mummoja ja pappoja. Sovin siis joukkoon kipeine polvineni kuin nakutettuna. Eläkepäätös tuli juuri postista ja ensi vuoden alusta olen sitten kauan kaivatulla vanhuuseläkkeellä. Ehdin alta pois juuri ennen eläkeiän nostoa ja muita eläkeuudistuksia.

Mietin juuri, että olenkohan vanhin bloggaaja maailmassa? En tunne itseäni kuitenkaan vanhaksi. Eläkkeelle siirtymisen kunniaksi laitan tänne itsestäni kuvan, jonka mies nappasi minusta lokakuussa Saksan-matkallamme. "Ootsä vähän tärähtänyt". Mutta mitäpä tuosta.

Eläkepäivät ovat kuulemma todella kiireisiä, joten voi olla, etten ehdi tännekään enää usein kirjoittelemaan.


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulua kohti

 
Lapsenlapsi oli kuulemma toivonut eläinkirjaa itselleen, joten tilasin hänelle joululahjaksi tämän ihanan kissakirjan. Sen suloiset kuvat on ottanut Maatiaismuori-blogin Kirsti Hassinen.
 
 
Syksyllä jo kirjoitin TV-ykköseen, josko esittäisivät tämän kolmen katolilaisen papin konsertin Armaghin katedraalista uudelleen tänä jouluna. Konsertti tuli jouluna 2007 muistaakseni televisiosta.
 
Sitten keksin etsiä netistä kyseistä konserttia DVD-tallenteena. Amazon-verkkokaupassa näkyi sellaisia olevan yksi kappale. Loppujen lopuksi DVD tuli Amerikasta asti. Mutta nyt koekuunneltiin se ja näin joulumusiikki on varmistettu.
 


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää


Ilma ei ole paras mahdollinen. Toivottavasti saadaan pian lunta. Linnan juhlat katsomme tietenkin. Joka vuosi ne on katsottu. Tuntuu hyvältä, että jotkut asiat kulkevat perinteenä. Kuten vuodenvaihteen mäkihyppykisat ja suvivirsikin.

Oman elämäni tähtihetkiin kuuluu, kun sain olla Maria kansakoulun ensimmäisellä luokalla koulun joulukuvaelmassa ja paras ystäväni Tuula oli enkeli. Kun oma poikani peruskoulun ala-asteella naisten raitayöpaitaan pukeutuneena ja pyyheliina päässään esitti paimenta samassa Beetlehemin tapahtumien esityksessä, kyyneleet tulivat silmiin.

Nyt kun lastenlapset menevät kohta kouluun, maailma on muuttunut paljon. Monet muutokset ovat hyviä, mutta joidenkin asioiden toivoisi säilyvän. En ole itsekään samanlainen mummo kuin oma sodat ja pula-ajat kokenut mummoni tai äitini oli. Olen varmasti päässyt paljon helpommalla kuin he. Ulkomailta tänne muuttaneen kanssa elämä on ollut hivenen kansainvälisempää. Joitakin isovanhemmilta ja äidiltä opittuja asioita olen kuitenkin pystynyt säilyttämään.