sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pihapongauksen saldo


Meillä on kaksi lintulautaa. Tässä toinen niistä tänään. Tunnin aikana laskin nämä linnut:

1 käpytikka
3 harakkaa
2 vihervarpusta
1 viherpeippo
4 mustarastasta
4 sinitiaista
2 talitiaista

Tiklejä ei ole joulun jälkeen enää näkynyt. Nyt saisi minun puolesta tulla jo kevät. Olen flunssassa, vaikka kuinka olen yrittänyt tehdä kaikkeni, etten saisi tartuntaa.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Hyvää viikonloppua


Lumi on sitten sulanut melkein tyystin. Vain pieniä läiskiä siellä täällä. Linnutkin ovat kadonneet. Ne varmasti tietävät, että tänä viikonloppuna on pihapongaus. Tai sitten ne luulevat kevään tulleen.

Keittiön ikkunalla olevat kanervat ovat edelleen näin hyvässä kunnossa. Tuo kaunis vihreä köynnöskin! Mitenköhän ruusut ovat selvinneet pakkasista? Flammentanzissa on edelleen vihreitä lehtiä. En leikannut sitä syksyllä. Luin jostain, että Flammentanz tekee kukkia vain edellisen vuoden versoihin. Vain kuolleet osat leikataan pois. Katsotaan, miten käy.

Pongailemisiin!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Yksi ihana päivä lisää


Lapsenlapsi tuli äitinsä kanssa hiihtämään, joten lähdettiin taas järven jäälle. Siellä olivat varmasti kaikki lähitalojen asukkaat. Jotkut hiihtivät, toiset luistelivat ja loput kävelivät koirat mukanaan.


Aurinko paistoi, pakkasta oli onneksi vielä -3 astetta ja lumi oli parhaimmillaan. Olin laittanut suksien pohjaan kynttilänvahaa ja sukset luistivat tosi hyvin.


Pian kuusi vuotta täyttävä lapsenlapsi hiihti reippaasti 2,5 kilometrin lenkin, eli järven toisen puolikkaan ympäri. Jäällä on taas napakelkkakin (tai mikä sen nimi onkaan?).


Siellä, minne aurinko paistoi oli häikäisevän kirkasta, mutta varjopaikkaan nousi sumua. Olipa mukava hiihtoreissu ja nyt sitten ylitin viime vuoden ennätyksen.


Kohti loskakelejä

 
Tänne lounaisrannikolle on luvattu tiesuolaa, loskaa ja sadetta. Kauniin valkoiset tiet ovat pian taas mennyttä. Viisi kertaa ehdin käydä hiihtämässä. Saman verran kuin viime talvenakin. Ei kai muu auta kuin alkaa suunnitella kevään ja kesän askareita. Syksyäkin olen jo miettinyt. Silloin olisi mukava matkustaa samaan paikkaan, jossa olimme viime syksynä. 
 


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lisää ilmastointiteippiä


Huomenna täytyy lähteä poliisilaitokselle antamaan sormenjäljet, joten vaikka mittari näytti tänä aamuna -13 astetta, kiedoin lisää ilmastointiteippiä monoihin ja lähdin hiihtämään.


Kokeilin myös vanhaa hyvää pirkka-niksiä: eli laitoin merinovillakalsareiden päälle nailoniset sukkahousut. Eipäs tullut kylmä. Vain varpaita paleli hieman, joten kai se tässä täytyy jossain vaiheessa hankkia uudet hiihtojalkineet ja niiden myötä uudet siteet ja sukset.

Jäälle oli eilen aurattu luistelijoille rata. Järvi tuntui hieman ottaneen siitä nokkiinsa. Koko ajan kuului kumeaa veden liikkeen aiheuttamaa ääntä ja ollessani keskellä järveä takanani jää räsähti yhtäkkiä niin kovaa, että hyppäsin melkein ilmaan.

Selvisin kuitenkin viiden kilometrin lenkin läpi. Tuo veden kumahtelu jään alla on aina hirvittänyt minua. Olkoon sitten niin, että olen arkajalka.

Huomenna sään pitäisi olla laskenut jo alle -10 asteen.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Arktisissa tunnelmissa


Eilen kävimme lunta luomassa pojan omakotitalolla, joka on noin sadan kilometrin päässä meiltä. Poika itse on merillä neliviikkoisella työvuorollaan ja miniä töissä Helsingissä. Lunta olikin satanut hurjasti ja saimme kahlata puolisääreen hangessa päästäksemme ovelle.


Ajomatkan varrella ihailen aina näitä punaisia mökkejä. Ne näyttävät niin kauniilta lumisessa maisemassa. Samoin kuuset tuntuvat olevan komeimmillaan lumisina.


Tänään kävin taas hiihtämässä. Järven jäälle oli vedetty moottorikelkalla komeat ladut. Kiersin nyt koko järven ympäri, mikä tekee viisi kilometriä. Sääennuste lupaa tänne nollakelejä, joten nyt on pakko ottaa kaikki mahdollinen ilo irti hiihtokeleistä.

Hiihtovarusteeni ovat edelleen ne samat yli 30 vuotta vanhat. Naapurin nainen katsoi hieman huvittuneena monojani, joiden ympärille olen kietonut ilmastointiteippiä peittämään kumpaankin ilmaantuneen reiän. Pitäisi ja pitäisi ostaa uudet varusteet...


lauantai 16. tammikuuta 2016

Talvinen aamu


Eilen satoi vielä lisää lunta. Tänä aamuna pakkasta oli taas -12 astetta. Kahvin juotuani ja sanomalehden luettuani kävin laittamassa linnuille lisää ruokaa tuohon valaistun katajan lähelle. Luminen maisema näytti uskomattoman kauniilta. Lakaisin pensaiden alta lunta pois ja laitoin sinne mustarastaille murkinaa. Ne laskeutuivatkin heti lähipuista syömään.

Muut linnut heräävät yöpuilta vasta päivän valjetessa. Käpytikka on yksi suosikeistani. Kun se on hakannut talipötköstä tarpeekseen, se jää usein nokosille pihapuuhumme.

Uutisissa sanottiin, että kolmasosa linnuistamme alkaa olla uhanalaisia. Tämä koskee kuitenkin pääasiassa vesilintuja. Tiaiset ja muut pihalinnut ovat kasvattaneet kantojaan talviruokinnan ansiosta.

Eilen katsoin puolella silmällä lentomäen kisoja Kulmissa. Siellä oli kesy kotka, jonka siipeen oli kiinnitetty pieni kamera. Saimme lentää sen mukana Itävallan yläpuolella. Lopuksi kotka palasi takaisin kasvattajansa luokse ja sai palkkioksi lihaa.

LandLust-nimisen aikakauslehden marraskuu/joulukuu 2014 -numerossa on hieno artikkeli suuria petolintuja harrastavista.


Yläkuvassa Kolja-niminen maakotka lähdössä metsästämään. Alakuvassa Kolja ja Hilde-haukka tyynesti kasvattajiensa seurassa.

Haukkametsästys on aseen keksimisen jälkeen hävinnyt. Englannissa sillä on edelleen pitkät perinteet: prinssi Philipillä on kuninkaallisen haukkametsästäjän kunniavirka. Itävallassa, Espanjassa ja Ranskassa haukkametsästys kuuluu UNESCON immateriaalisiin maailmanperintökohteisiin.

Suomessa haukkametsästystä ei ole erikseen kielletty, mutta käytännössä se ei ole mahdollista, sillä meillä ei saa pitää vankeudessa luonnonvaraisia lintuja. BirdLife Suomi pitää silti tärkeänä, että haukkametsästys kiellettäisiin suoraan myös Suomen lainsäädännössä.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Hiihtämässä


Tänään ensimmäistä kertaa järven jäällä hiihtämässä. Välillä pyrytti lunta ja välillä aurinko kurkisteli pilvien lomasta. Kolme kaurista kulki jonkin matkan päässä järven ylitse. Niiden jälkiä oli kaikkialla. Pakkasta vain 5 astetta. Kuuma tuli hiihtäessä. Kyllä eläkeläisen kelpaa. Kännykällä oli pakko ottaa kuva ladusta.

Otin kuitenkin vielä töitä. En osaa olla vielä koko päivää muuten vain. Olen kutonut viidet villasukat ja aloitin villapaitaa lapsenlapselle, mutta sitten en kuitenkaan voinut kieltäytyä, kun töitä tarjottiin. Ensin piti päivittää kaikki käännöksiin tarvittavat CAT-ohjelmat. Siinä meni pari päivää ja iso summa rahaa. Kun aloitin 1980-luvulla kääntämisen, kaikki naputeltiin vielä kirjoituskoneella, sitten Word Perfectillä ja muistan, kuinka kauhistuin, kun ensimmäisen kerran näin Wordin ja Excelin. Luulin, etten ikinä oppisi niitä käyttämään.

Nykyään ei enää pärjää pelkällä Wordillakaan, vaan minullakin on kolme eri käännösohjelmaa. Yksi niistä on ilmainen, mutta kahta muuta joutuu yhä uudelleen päivittämään. Tulevaisuus voi olla sellainen, että kone korvaa tässäkin ammatissa ihmiset, ainakin teknisten käyttöohjeiden kohdalla. Onneksi suomen kieli on niin koukeroinen, että se ei vielä lähitulevaisuudessa on vaarana.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pakkasta -22 astetta


Retkiluistelijat ja pilkkijät ovat aina ensimmäisinä jäällä. Järvi on jäätynyt niin paljon, että mies uskalsi jo kävellä sen päällä. Meressä sen sijaan on useita virtauskohtia, joten parempi odotella vielä: Pääsisikö tänä talvena taas hiihtämään jäälle?


Lunta on vain ohuen ohut kerros. Pakkasella se narskuu mukavasti jalan alla. Kävelin tänä aamuna salmen yli vievälle sillalle katsomaan auringonnousua. Nopeasti sitä tottuu pakkaseen. Vain sormia paleli valokuvatessa. Aurinko näytti suuremmalta kuin kesällä. Vai olenko jo unohtanut, miltä aurinko näyttää?


Lisäys kello 16.17:

Lähdin vielä iltapäivällä katsomaan järven jäätä. Järvi on tässä meillä heti mäen alla. Se on uimakelvoton, mutta talvella suosittu luistelu- ja hiihtopaikka.


Jään pinnalla oli runollisen kaunis, ohut lumipeite. Viime päivinä on ollut upeita auringonlaskuja, mutta kuinka ollakaan: nyt kun olin matkassa kameran kanssa, taivas ei suostunutkaan esittämään upeaa värinäytelmää.

Hieman uskalsin tallustella jään päällä. Se kantaa ihan hyvin. Mies kertoi, että siellä oli päivällä joitakin luistelijoita.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lintuja


Mummoni ja ukkini rakastivat lintuja ja meillä ruokittiin aina lintuja. Muistan, kuinka mummo vei tunkiolle jotakin ruuantähteitä variksille, koska varikset säälittivät häntä. Kuusiaitamme alle tuli metsästä aina suuri joukko fasaaneja, joille myös järjestettiin talvisin ruokaa.


Kun muutin mieheni kanssa lounaisrannikolle, näin ensi kertaa elämässäni joutsenia ja kurkia. Hullaannuin niistä niin, että vieläkin lennän kurkien perässä ulkomaille ja joka kevät pelloille seuraamaan muuttomatkalta palaavia laulujoutsenia.


Pakkastalvena kuusi vuotta sitten kävelin joka aamu merenlahden sulapaikalle, jossa ruokittiin talvehtimaan jääneitä joutsenia ja muita vesilintuja.


Siltä ajalta minulla on satoja kuvia joutsenista ja isokoskeloista.


Täällä nykyisessä asuinpaikassamme tutustuin yhteen talitiaiseen niin paljon, että se alkoi syödä kädestäni. Jos minua ei näkynyt ikkunan takana työpöytäni ääressä, se lensi terassin ovessa olevan kranssin päälle ja koputteli siellä.


Viime talvena hauskan näköisiä tiklejä tuli pihallemme kymmeniä. Tänä talvena mustarastaita on jatkuvasti norjanangervon alla. Lisäksi kaksi närheä ja käpytikka käyvät aina silloin tällöin. Mäntyjen latvoissa välillä vartioiva haukka on silloin tällöin verottanut lintulaudan pikkulintuja.

Ennen joulua meillä käynyt sähkömies kertoi ruokkivansa kotkia kalastamillaan kaloilla. Alkuviikosta ajoimme aamulla aikaisin kauppaan ja salmen yli menevän sillan päällä näimme merikotkan ilmassa vain kymmenen metrin päässä. Sen näkeminen salpasi melkein hengen. Linnuissa on jotain maagista.

Tammikuun lopussa on jälleen BirdLifen pihapongaus.