maanantai 30. toukokuuta 2016

Sivilisaation parissa


Hieman pääsin kuoriutumaan erakko-olotilastani ja kävimme rantaravintolassa lounaalla.


Lämpöä täällä +27 astetta. Tukahduttavan tuntuista. Mutta kaunista.


lauantai 28. toukokuuta 2016

Erämaata ja kulttuurishokkia


Teimme muutaman päivän melonta- ja geokätköilyretken Kymenlaakson suuntaan. Jaalan Myllykoskella emme meloneet, mutta pysähdyimme tähän etsimään kätkön. Kosken rannalla olisi kuitenkin voinut istua vaikka kuinka kauan kirkkaan veden kuohuntaa katselemassa.


Muitakin melojia oli liikkeellä. Tässä kuitenkin ilmeisesti alkeiskurssi käynnissä.


Pääkohteemme oli Repovesi ja tämä Mustavuoren kota. Harmi, että meidän varausajallemme sattui juuri sateiset päivät.


Märkinä raahasimme kajakit mäen päälle. Mutta se metsän tuoksu ja hiljaisuus!


Tavin palleroisia.


Sateen hieman tauottua teimme iltalenkin kilometrin päässä olevalle kiipeilijöiden suosimalle jylhälle Olhavan kalliolle.


Aikamoinen homma oli kiivetä kallion laelle, vaikka sinne veikin polku. Upps, tästä on luotisuora putous alas.


Maisemat Olhavan huipulta ovat sielua hivelevät.


Laskeuduttuamme jälleen alas alkoi sataa kaatamalla vettä. Kävimme hakemassa vielä Olhavan laavulla olevan kätkön. Laavulla oli mies koiransa kanssa yöpuulle valmistautumassa.


Kodassa oli lämmintä ja vaatteet sai hyvin ripustettua kuivumaan.


Eväänä meillä oli valmista pussiruokaa, josta pasta carbonara oli todella hyvää. Kaikki muutkin pussiruuat olivat parempia kuin matkalla yhdessä paikkaa syömämme kuppilasapuska.

Uusi makuupussini oli silkkisen lämmin. Olisin halunnut untuvapussin, mutta Outdoor-kaupan mukava nuori mies suositteli melontaretkelle mieluummin keinokuitutäytettä. Ja hyvä valinta tämä pussi olikin.


Sateinen aamu Mustajärven rannalla. Pulahdimme uimaan kirkkaaseen veteen. Ihmeellinen onnen tunne täytti mielen.


Täällä kaukana merestä kesä on paljon pidemmällä. Suopursut täydessä kukassa, niin kuin oli monet muutkin villit kesäkukat.


Perjantaina palasimme takaisin Lapinsalmen laituriin, jonka parkkipaikalle olimme jättäneet auton. Olo oli haikea. Jokin osa oli jäänyt ainakin minusta kodalle.

Kotona odotti kulttuurishokki. Naapurit ovat aivan liian lähellä. Postiluukussa ilmoitus rivitalomme maalausurakasta, joka alkaa ensi maanantaina. Teki mieli kääntyä siltä seisomalta takaisin ja painua jonnekin syvälle metsään.

Sähköpostini oli täynnä käännöstöiden tarjouksia ja ilmoituksia siitä, että työ oli jouduttu antamaan jollekin muulle, kun minusta ei ole kuulunut mitään. Ihan sama, olenhan eläkkeellä. Töitä olen tehnyt vain rahoittaakseni kaikki ihanat reissumme.



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Merivesi on 12 astetta


Poljin taas kymmenen kilometrin päässä olevalle uimarannalle uimaan. Kuten olen sata kertaa kertonut, minulla on avain siellä olevaan uimareiden puku- ja suihkutilaan. Uin oikein kunnon lenkin. Vesi on 12 astetta lämmintä. Virkistävää, ihanaa. Kun vesi alkaa olla yli 17 astetta, siinä uiminen on pelkkää lellumista. Nyt on paras aika kesästä.



Moneen kertaan pysähdyin ihastelemaan kesää: aurinkoa, lämmintä, kiurujen, lokkien, mustarastaiden ja laulurastaiden laulua, voikukkia pientareet täynnä, tuomet kukkivat, tuuli käy kahistelemassa koivujen lehtiä... Aivan juuri äskenhän oli harmaata ja kylmää.

Sillalla oli poliisiautot sakottamassa ylinopeutta ajavia. Tosi hyvä. Matkan varrella suunnittelin, minne voisin itse tehdä geokätkön. Minulla olisi jo siihen tarvittavat piilotusjututkin. Pienellä mutalammella ei tänä vuonna näy liejukanoja. Säälinkin niitä aina. Mutalampi näyttää vähemmän viehättävältä paikalta.

Aamun Turun Sanomissa oli iso juttu Aira Samulinista. Aivan mahdottoman tuntuista, että hän on jo 89-vuotta, mutta näyttää freesimmältä kuin monet kaksikymppiset. Mietin sitä ajellessani hiljakseen Tunturillani. 


perjantai 20. toukokuuta 2016

Kesän ensimmäinen melontareissu


Tai oikeastaan kävimme vain kokeilemassa tässä lähellä saarien väliin jäävässä salmessa, miltä melominen tuntuu. Tarkoitus olisi tänä kesänä tehdä yön yli kestäviä melontaretkiä, saa nähdä. On sellainen vaihe elämässä, että tuntuu yhä voimakkaammin, ettei päivääkään saisi hukata.

Joku voi ajatella, että huitelemalla pitkin meren selkää ja metsän polkuja sitä vasta hukkaakin aikaa, kun ei tee mitään kunnollista. Meistä taas tuntuu, että päivät menevät hukkaan, jos ei pääse ulos luontoon ja ollaan sitä paitsi jo vanhuuseläkkeellä. Kävin tänään myös ensimmäistä kertaa meressä uimassa. Vesi on yllättävän lämmintä jo.

Ainoa asia mikä melomisessa harmittaa on mies, jonka täytyy koko ajan huudella ohjeita: Älä mene sinne! Ohjaa oikealle! Ohjaa vasemmalle! Istu suorassa! Pois sieltä väylältä! Etkö kuule! Tänne puolelle! Ei sinne! Arrgghh!

Ihania punaisia taloja Suomessakin. Oikeaa saaristolaistyyliä. Komeista purjeveneistä (jäivät kuvan ulkopuolelle) päätellen ei ihan köyhiä olla.

Mukavaa viikonloppua!



torstai 12. toukokuuta 2016

Pläntti


Rivitaloasuntomme kukkapenkki on näin pieni. Maa on tässä tuhottaman kuivaa ja kasvit eivät tahdo menestyä, vaikka kuinka kastelen ja vaihdan uutta multaa ja lannoitan. Olen uusinut kasveja sen mukaan, kun vanhat heittävät hyvästit. Viime vuonna istuttamani Flammentanz-köynnösruusu selvisi hengissä talvesta ja siinä on jo lehdet. Kunpa se kukkisi tänä kesänä!

Tänään istutin tähtisilmiä ja noita pikkuneilikoita. Olikohan liian aikaista?

tiistai 10. toukokuuta 2016

Vandringsled Linné



Äitienpäiväviikonlopun vietimme mieheni, tyttäreni ja lapsenlapsemme kanssa Ruotsissa ja kävimme muun muassa Öölannin saarella, jonne pääsee Kalmarinsalmen ylittävää 6 kilometriä pitkää siltaa.


Saarella oli jo täysi kesä. Rypsipellot kukkivat keltaisina ja ilma oli melkein tukalan kuuma. Ei ehkä paras ilma Linnélle omistetun 7,5 kilometriä pitkän luontopolun patikoinnille. Lapsenlapsi sairastui matkalla vesirokkoon ja joutui jäämään äitinsä kanssa vuokramökkiimme lepäämään.

 
Luonnontutkija Carl von Linné syntyi Ruotsin Smålandissa 13 toukokuuta 1707. Hän kehitti nykyaikaisen taksonomian perusteet. Häntä pidetään myös nykyaikaisen ekologian isänä, ja hänen merkityksestään kertoo esimerkiksi sanonta "Luoja loi mutta Linné järjesti".


Ovatko nämä villikirsikkapuita vai mitä, sitä emme saaneet selville. Joka paikassa näitä kuitenkin kasvoi tien varsilla ja metsässä.

 
Linnén luontopolku kulkee historiallisen seudun läpi, jossa Linné itse on ilmeisesti kulkenut hevosen selässä.
Seudulle on tyypillistä vanhat kiviaidat ja kivinen maasto.


Osa polusta kulkee lehtomaisen maiseman läpi.


Sieltä se putkahtaa sitten paljaalle kalkkikivitasangolle, Stora Alvaret ruotsiksi, joka on kymmenien kilometrien pituinen kalkkikivimuodostelma, jonka esihistoria ja luonnon uniikki monimuotoisuus on tuoneet sille maininnan UNESCOn maailmanperintökohteiden joukossa.

 
Öölanti on kuuluisa orkideoistaan. Osuimme parhaaseen aikaan. Ainakin osa niistä oli kukassa.


Seurasimme luontopolkua geokätköjen mukaan ja siinä matkalla jouduimme lehmien piirittämäksi, emmekä lopulta olleet päästä pois niiden laitumelta. Edessä oli sähköaitaa loputtomasti.


Kompuroimme kivien ja piikkipensaiden seassa, kunnes viimein löysimme sähköaidan yli tehdyt portaat.


Tässä kuitenkin jo onnellisesti vuokraamassamme mökissä, missä lapsenlapsi koristeli äitinsä kanssa juhlakakkuamme: kahdet synttärit ja kahden äidin päivä! Harmi vain, että lapsenlapsi sairastui kesken matkaa vesirokkoon.

Mökin tai oikeastaan pienen omakotitalon ikkunasta avautui näin ihana smoolantilainen maisema.

 
Kaunista seutua. Metsät hyvin suomalaisen näköisiä, mutta peltomaisemat ja kauniit, punaiset talot niin ruotsalaisia.
 
 
Tyypillisesti niissä oli mansardikatto ja Ruotsin lippu oven pielessä.
 



tiistai 3. toukokuuta 2016

Kevätmetsässä


Mummon oma 6-vuotias prinsessa ratsastusretkellä. Miten aika rientää! Mummo itse pelkää hieman hevosia, mutta äiti on ollut heppahullu 7-vuotiaasta lähtien. Toinen lapsenlapsi, 4-vuotias pikkuprinssi, on myös niin nokkela ja osaa kaikki automerkit ja aikoo isona ostaa traktorin!