sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vauhdissa


Siis muut kuin minä. Pakko laittaa tämä kuva mummon kullasta, koska mummo ei voi kuin ihailla ja ihmetellä sydän sykkyrällä kentän laidalla. Muuten olen kuunnellut Saara Aallon uusimman X-Factor-kappaleen tänään jo viisi kertaa.
Väsyttää. On väsyttänyt jo pitkään.

torstai 27. lokakuuta 2016

Kiikalassa


Eilen aloimme saada tarpeekseen kotona köllöttelystä ja päätimme käyttää sään puolesta lupaavalta näyttävän päivän pieneen patikointiin.

Suuntasimme Kiikalaan ja Iso-Valkeen järvelle. Iso-Valkeen alue kuuluu laajempaan Natura 2000-alueeseen, joka on nimeltään Hyyppärän harjualue.


Kiersimme järven vähän yli kolmessa tunnissa. Se olikin mukava retkikohde. Kirkasvetinen järvi, kaksi siistiä laavua ja kuivat polut. Aurinko paistoi hetken aikaa, mutta vetäytyi sitten taas pilveen. Lämpöasteita +2, merinovilla-kerrastossa tuntui  melkein liian lämpimältä.

Päästiin ainakin flunssan jälkeen hieman taas alkuun.

torstai 20. lokakuuta 2016

Syksykuvia


Eilen olimme hieman haravoimassa pojan ja miniän ihanassa puutarhassa. Olokin hieman kohentui, mutta tänään saimme sitten nuhan, kurkkukivun ja yskän päälle vielä vatsataudin. Emme kyllä syöneet näitä hevoskastanjoita, jotka kuulemma ovat myrkyllisiä. Keräsin niitä kokoon vain, koska ne näyttävät niin kauniilta.



tiistai 18. lokakuuta 2016

Oma ruusutarhani


Saksanmatkallemme ihailin, kun siellä kukkivat vielä ruusut. Kotiin palattuamme huomasin, että kukkivat ne meilläkin vielä. Flammentanz-köynnösruusu oli siinä suhteessa pettymys, että se kukki kyllä näyttävästi muutaman viikon, mutta ei sitten heinäkuun jälkeen tehnyt enää yhtään kukkaa. Mutta tämä keväällä kuolleen puistoruusun tilalle ostamani ruusu kukkii edelleen (kuvan otin eilen ikkunastani). Samoin maanpeiteruusu, jonka luulin myös kuolleen viime talven pakkasissa, lähti ensin arasti uuteen kasvuun juuristostaan, reipastui sitten nopeasti ja kukkii nyt edelleen. Sitkeä sissi.

Minä sen sijaan tunnen oloni vähemmän sitkeäksi. Sairastuimme molemmat, mies ja minä, heti kotiin palattuamme flunssaan, josta yhä edelleen yritämme päästä eroon. Muistelisin, että ennen flunssat taitettiin kolmessa päivässä, nykyään näyttää kaksi viikkoa olevan vähimmäisaika.


torstai 13. lokakuuta 2016

Sonneninsel Usedom


Lomamme toisen osan vietimme "aurinkosaari" Usedomilla Itämeren rannalla. Sen suhteen meillä oli onni, että näimme meren upean myrskyävänä ja pauhaavana.

Air Berlinin lennolla luin, että Itämeren rannat olivat aikoinaan itäsaksalaisten (ilmeisesti) ainoa mahdollisuus loman viettoon.

Näitä komeita hotelleja ja ravintoloita katsoessa mieleen tuli, ettei toki mikään huono mahdollisuus.

Kesällä täällä on varmasti mukava ottaa aurinkoa.

Nyt kuitenkin satoi ja meri myrskysi.

Komeaa katseltavaa. Teimme pitkiä kävelyretkiä rantaa pitkin.

Lautat eivät kulkeneet tällä säällä. Liputkin olivat revenneet riekaleiksi.


Sataa. Tekee hyvää iholle.

Takaisin viihtyisälle loma-asunnolle, jota ei kylläkään näy kuvassa. Se oli omakotitalon piharakennukseen sisustettu moderni asunto.

Vuokrasimme pyörät ja ajoimme kahdeksan kilometrin päässä olevalle Puolan rajalle ja siitä yli. Halusin välttämättä saada geoprofiiliini Puolan merkin (souvenir).

Puolan puolella.

Täälläkin meri myrskysi.

Rannalla oli vain lokkeja.

Toisen pyöräretken teimme Ückeritziin, joka on Usedomin saarella oleva paikkakunta.

Haimme täältä tietysti pari geokätköä ja sitten kahvittelimme rantaravintolan terassilla. Tässä kohtaa olevalta kätköltä on linnuntietä matkaa kotiimme Suomessa tasan 858 kilometriä, näin GPS näyttää.

Pyörätietä pitkin pääsi mukavasti ajamaan. Metsäisillä paikoilla se oli vain peittynyt tammenterhoihin ja tuulen repimiin oksiin. Sää suosi meitä kuitenkin tällä kertaa. Matkalla pongasimme valkoisia ja harmaita haikaroita. Usedomin saarella oli valtavasti myös muuttolintuja. Kottaraisparvia ja meren yllä tuhansia vesilintuja. Sopivasti kameraa ei ollut koskaan oikeaan aikaan käsillä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Panoramaweg


Vietimme jälleen syyslomaa Saksin Sveitsissä. Majapaikkamme oli viime vuodesta tuttu Antons Ruh -niminen loma-asunto satumaisen kauniissa Kirnitzschtalissa.

Koko viikoksi oli luvattu sadetta, mutta lähdimme silti heti ensimmäisenä päivänä kiertämään Panoramaweg -nimistä patikointireittiä tarkoituksenamme etsiä kaikki sen varrella olevat noin 20 geokätköä. Nousimme ensin Kirnitzschtalista ylös Mittelndorfin kylään, joka osoittautui todella kauniiksi paikaksi. Talot ja puutarhat saksalaisella pikkutarkkuudella hoidettuja.


Patikointireitti kulki peltojen pientareita ja niittyjä pitkin.

Niitä pitkin oli mukava kulkea.

 Välillä paistoi aurinko, sitten yhtäkkiä ropisi sadekuuro tai tuuli puhalsi kylmästi pohjoisesta.

Onneksi repuissamme oli varusteet kaikkiin mahdollisiin säävaihtoehtoihin.



Tauko näköalapaikalla. Geokätköt ovat tähän asti löytyneet kaikki. Juomana on lentokentän autovuokraamosta bonuksena mukaan saamamme "biologiset juomat". Maistuivat aivan simalta.

Laakson toisella puolella näkyvät Affensteinin kalliot, joilla seikkailimme viime vuonna. Sateella sinne ei ole suositeltavaa mennä. Siksi jätimme ne tällä kertaa väliin. Vuoristovahdit (Bergwacht) joutuvat joka vuosi hakemaan niiltä loukkaantuneita kulkijoita.

Panoramaweg on mukavan helppo kulkea ja hyvin merkitty.


Aina välillä on puettava sadevaatteet päälle. Mies tähyää jo uutta rankkasadetta, joka peittää lähikukkulat harmauteen.

Emme löydä oikeaa polkua takaisin alas Kirnitzschtalin solaan. Tuolla alhaalla jossain se on. Hetken mutkittelujen jälkeen pääsemme viimein kuitenkin alas. Vastaan tulee muita reppureissaajia sadevaatteisiin muumioituneina. Kuulen aivan selvästi, että joku tervehtii meitä sanomalla "hei". Käännyn katsomaan hänen peräänsä. Ehkä kuulin väärin. Vai olisiko se sorbin kieltä, jota tällä seudulla myös puhutaan?

maanantai 3. lokakuuta 2016

Punatulkkuja


Kuukausi sitten pihamme pihlaja oli vehreä ja täynnä marjoja. Sitten rastaat kävivät muutamana päivänä aterioimassa.

Aamun ensimmäisten auringonsäteiden osuessa tänään pihlajaan, huomasin sen keltaisten ja punaisten lehtien seassa kaksi punatulkkua. Viimeisiä marjoja syömässä. Viime syksynäkin ne kävivät kerran, mutta katosivat sitten taas.

Hiivin hakemaan kameran ja kuvasin niitä ikkunan takaa. Hetken päästä ne olivat jälleen kadonneet. Puolikesyt talitiaiset lensivät muistuttamaan, että onhan sitä muitakin lintuja, älä ole noin haikea, me ollaan koko talvi tässä pihallasi ja odotetaan jo, koska laitat auringonkukansiemeniä lintulaudalle, kiitos.