perjantai 30. kesäkuuta 2017

Hyvää viikonloppua



Jos sinua ei näy,
ei sinua olekaan.
Jos sinua ei kuulu,
ei sinua olekaan.

Panet pikkuruiset
silmät kiinni.
Panet pikkuruiset
korvat kiinni ja
asetut kiviaitaan
kivien lomaan kiveksi.
Sammaloidut ajan myötä.

(suom. Merja Aho)

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Pikasesti uimassa


Merivesi on ihanan viileää ja kirkasta vielä. En tahtonut malttaa nousta vedestä.


Kaikki villit kesäkukat ovat kiirehtineet kukkimaan.


Yritin ottaa yhtä taidokkaan lähikuvan niittykellukasta kuin mitä Seitakuvia-blogissa aina on. Puolustukseksi on sanottava, ettei mies halunnut enää odottaa, joten oli lopetettava pyllistely niittykukkien seassa.


maanantai 26. kesäkuuta 2017

Jotakin hyvää sentään


1. Tänä kesänä ei ole tarvinnut kastella puutarhaa.
2. Ruusut ovat myöhässä, saadaan iloita niistä heinäkuussa.
3. ... en keksi tähän hätään muuta.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Sade on tehnyt hyvää


Syreeni on pörhistynyt, ruusut ovat nupuillaan. Itse olen varannut kirjoja, joiden lukemista odotan kovasti (kirjalaarissani esiteltynä). Teen edelleen käännöstöitä ja nytkin niitä on taas heinäkuun loppuun asti. Suuri kiitos asiakkailleni, jotka luottavat minuun. Mutta sen jälkeen... sitten aion tehdä kaikkea kivaa ja lukea aamusta iltaan, uida ja vain istua ulkona.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kotimetsän läpi uimaan


Kotimetsä ei valitettavasti ole meidän, mutta kutsun sitä niin, koska kuljemme sen läpi lähimmälle yleiselle rannalle.



Rakastan mäntymetsien raikasta tuoksua ja polveilevia kallioita.






Näyttää siltä, että mustikoita tulee tänä vuonna vähän. Varjoisissa paikoissa ei näy alkuja lainkaan.


Tästä uimaan. Vesi tuntui tänään kylmältä. Tämä on merensalmi ja tässä käy ilmeisesti kylmä virtaus. Lahdella, minne ajan pyörällä uimaan, vesi on 17 astetta ja ihan mukavan tuntuista. Kesä ilman uimista ei olisi kesä eikä mikään.


perjantai 2. kesäkuuta 2017